31. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen on värikästä aikaa....

mutta minä pujottelen vain musta-valkoista pintaa jo toistamiseen tässä kuussa.
Viimeinen mahdollisuus tehdä kässäkerhon teeman mukaisesti pujottelua,
kun on jo viimeinen pvä ja huhtikuussa vaihtuu teema.
 
En ollut aikaisemmin tehnyt tätä pintamallia.
Vain kaksi väriä, ja 60- asteen kulmassa.....
 
 
Kaksi samanväristä nauhaa aina vierekkäinen, ja pujottelu alta-päältä-alta-tyylillä......

 
Ja pinta valmistui aika näppärästi.
 Minä teen pinnan korkkilevyä vasten, ja käytän liimaharsokangasta alla.
Valmis pinta on siten helppo silittää kiinni liimaharsokankaaseen
ennen pinnan irroittamista korkkilevystä.
 
Valmis pinta muuttui heti samantien peruspussukaksi,
vetoketjuna kierrättetty jonkun lentoyhtiön pussukasta hopeasävyinen vetoketju..... 

 
Olen poikkeuksellisesti vähän tikannut pintaa kiinni valkoisten nauhojen
kohdalta valkoisella langalla. Yleensähän pintaa ei tarvitse erityisesti tikkailla,
pujottelu pysyy kuorissaan ilman tikkaustakin. Halusin kuitenkin nyt varmistaa,
 että pinta pysyy kasassa mahdollisten pesukone pyöritystenkin jälkeen.......

 
Huomenna vaihtuu kuukausi, ja kässäkerhon teema on "tiskirätit ja pannulaput". Ajatuksena on virkata bambulangasta tiski - tai pölyrättejä. Pannulappuja ála carte -kirjasta taas virkaamme retrohenkisiä pannulappuja. Molemmat ovat oikein mukavia kesälahjoja tulevana kesänä esim. mökkivierailuilla :)
 
Aurinkoista huhtikuun alkua huomiselle......... Maritta
 


28. maaliskuuta 2013

Hyvää Pääsiäistä....

tämän jo viime vuonna esitellyn kanatyön välityksellä.....
 

 
Itse en ole tehnyt kys. työtä, vaan se on tullut "lahjoituksena" kylätalon kässätilojen seinää koristamaan. Usein katson mallia, ja ajattelen, että jonakin pääsiäisenä tälläisen kanat koristavat meidänkin seinää tai pöytää :) Ja silloin voin laittaa oman kanatyöni kuvan tänne pääsiäistä toivottamaan. Ehkä ensi vuonna........
 
Nautitaan ulkoilukeleistä, poltellaan lankalauantaina kokkoa, syödään kohtuudella herkkuja,
ja palataan tilkkuilun ääreen taas pääsiäisen jälkeen.
 
Maritta
 
"Virvoin viisaaks, taputtelen taitavaks, rikkaaks, rahakkaaks, vanhaks, varakkaaks"


24. maaliskuuta 2013

Eilinen meni applikointikurssilla....

ja oli erittäin mukava päivä. Maisa on kärsivällinen opettaja :)
Kukin kurssilainen sai hyvälle alulle talonsa.....
 
 
Harjoittelimme sekä liimaharsotekniikalla  
että perinteistä käsinompelutekniikalla tehtävää applikointia.
 
Kukin oli valinnut kankaita omista varastoistaan,
mutta meillä oli ihana onni saada myös
 CatsyQuilt- Pieni tilkkukauppa pariksi tunniksi kankaineen
 ja oheistavaroineen kurssipaikalle.
Anne oli ajatellut juuri meidän taloprojektia myytävissä tavaroissa,
 joten mukana oli kivasti kukkakankaita taloihin ja käsintikkauslankoja.....

 
Minä valitsin talokseni joulukuun talon, ja se ei ennättänyt valmistua päivän aikana.....

 
Ihme olisikin tapahtunut , jos olisin saanut sen valmiiksi kurssilla :))
Applikointikurssista tulee vielä "jatkokurssi" syksyllä, ja siihen mennessä talo on saatava valmiiksi.
 
Tänään innostuin tekemään sentään jotain valmiiksi vaikkakin siinä meni käytännössä koko päivä. Piti purkaa, pujotella uudelleen, purkaa, ja pujotella taas uudelleen. Yllättävä vaikea on pujotella kolmesta suunnasta nauhoja oikein :)))
 Meillä on maaliskuun teemana kässäkerhossa japanilainen nauhapujottelu,
ja minun pintani valmistui "tähtinä".....

 
Olen joskus ostanut tälläisen apuvälineen, jota oli erittäin hyvä kokeilla juuri
 tässä nauhapujottelussa. Tuli hyvin tarkistettua nauhoen kulmaukset oikeaksi.....

 
Nyt tämä valmistunut pinta muuttuu jatkokäsittelyssä varmaankin pussukaksi :)
Se tulee olemaan läksiäislahja yhdelle työkaverille ensi kesänä.
Pitää hyvissä ajoin olla liikenteessä näissä tilkkulahjoissa, kun ei koskaan tiedä
miten joutuu aikaansa jakamaan eri "projektien" kanssa.
 
Minulla on tuleva viikko lomaa, mutta aika taitaa mennä kaikessa muussa kuin tilkkuilussa. Rautakaupat kutsuvat, sillä pitäisi valita sisäkattomateriaaleja ja tapettia vesivahinkohuoneen remppaan
 
 

22. maaliskuuta 2013

Löytyi vielä

10 minute blocks 2  YouTube'sta.....
 
 
Ihan kiva tekniikka tämäkin, mutta minun kankailla blokin keskustasta tuli aika paksu.
 No, kokeilen tämänkin reunustamista Hiidenopiston tilkkukurssilla :)
Opin näin reunustamistavan varmasti, kun teen perätysten kaksi pintaa. 
Jospa tämä pinta kävisi vaikka isona patalappuna .....Maritta
 

Tänään olen pakannut......

valmiiksi kassin tarvikkeilla huomista applikointikurssia varten.
IHANA tehdä jotakin yhdessä iloisessa naisporukassa :)
 Maisa opettaa meille applikointitekniikkaa, ja harjoittelemme
 applikointia taloblokkimallissa. Talot löytyvät Shappy Fabrics-sivuilta,
ja minä valitsin talokseni joulukuun.
Toivottavasti saan sen huomenna niin valmiiksi, että voin laittaa kuvan tänne sivulle :)
 
Samalla, kun pakkasin tavaroita, päätin kokeilla yhtä pikaista mallia.
Löysin YouTube'n sivuilta nettivideon "5-minute block".
 Malli on varmasti useimmalle tilkkuilijalle tuttu, mutta minä en ollut sitä aikaisemmin kokeillut. Valitsin nämä kankaat......
 
 
Meillä oli kässäkerhossa viime syksynä 6"-tuuman neliöiden vaihto,
ja nämä ovat siitä vaihdosta. Pidän erityisesti tuosta kukallisesta kankaasta.
Nyt se pääsi tähän kokeilublokkiin "tähtiosaan"....
 
 
Tikkasin blokkikokeilun yksinkertaisesti,ja se on nyt valmiina odottamassa
 Hiidenopiston viimeistä tilkkukurssiviikonloppua. Silloin opettelen huolittelemaan tämän pinnan minulle uudella tavalla. Valmiina tästä tulee pieni tablettiliina itselleni :)
Blokkini ei ihan rakentunut niin sujuvasti kuin nettivideossa, jouduin vähän trimmamaan reunoja. Pitänee harjoitella lisää tai katsoa tarkemmin vähän mittoja.
 
Kevät on tullut, ja auringonvalo lisääntynyt. Ja minulla on alkanut taas hexagonkausi :)
Kaikki lähti viime viikolla tekemästäni pienestä neulatyynystä,
ja nyt nämä hexagon rinkulat ovat alku jollekin isommalle kuin neuletyyny......

 
Huomispäivää odotellessa........ Maritta
 

16. maaliskuuta 2013

Kevättuulahduspäivä oli tänään...

eli Hiidenopiston kädentaitojen näyttelyt.
Töitä oli nähtävinä neljässä eri paikassa, ja yksi paikka oli Pusulan koulu.
 Siellä oli nyplääjät, tilkkuryhmä, posliinimaalaajat ja pajutyöt.
 Ilma oli tietysti vähän liian aurinkoinen, joten kävijöitä ei ollut kovinkaan paljon.
 Kaikki olivat varmasit hiihtämässä tai ulkoilemassa. 
Harmi sinäänsä, mutta minulla itselläni oli oikein mukavat 4 tuntia näyttelyssä.....
 
 
Tilkkutöiden opettaja oli estynyt tulemaan itse paikalle.
 Laitoimme lähinnä esille joitakin valmiita töitä, kirjoja, välineitä, jokunen keskeneräinen työ oli esillä ja istuimme tekemään käsinompeluhommia.
 En tiedä mitä kävijät pitivät näkemästään, mutta meistä esillä oli ihan kivasti väriä :) 

 
Tällä viikolla olen saanut valmiiksi lisää neulatyynyjä,
ja olen viimeistellyt yhden macaron'n...

 
Ompelupöytä on taas aivan sekaisin näinkin pienistä projekteista:)
 Jossakin välissä on taas yritettävä siivota sitä.
Ensi viikonloppuna on killassamme Maisan vetämän applikaatiokurssi,
jota odotan jo innolla.... Maritta
 

11. maaliskuuta 2013

Pikainen postaus.....

"sängynpohjalta" tai pikemminkin sohvaperunalta.
Olen ollut sairaana nyt reilun viikon- ilmeisesti influenssa 
 ja huomenna on paluu töihin.
 Kuume oli korkea, ja se veti täysin lötköpötköksi.
Olen vain torkkunut, katsonut toisella silmällä elokuvia,
 juonut teetä litra tolkulla ja köhinyt.
 Jossain kuumeen laskuvaiheessa jouduin aina ulkoiluttamaan koiria,
 sillä mies oli tietysti koko viikon reissussa. Niin minun tuuria!!!!
 Köhiminen jatkuu varmasti vielä pitkään, sillä uskon yskän lähtevän vain yskimällä :)
 
Sen verran jaksoin nyt viikonloppuna selata nettiä, että löysin kivan blogin.
Dog Under My Desk- blogissa on parikin kiva mallia ohjeineen.
Yhtä piti minun jo tänään kokeilla "kuntoutumistoimintana"
 eli tässä minun versioni korvakuulokepussukasta......
 
 
Mallissa on käytetty aika paljon pitempää vetoketjua, mitä lopputulos tarvitsee.
 Itse en raskinut tuhlata tähän ylipitkää vetoketjua, vaan otin vain sentin kaksi
pidemmän kuin tarvitsin valmiiseen kukkaroon. Ja valmiista pussukastani
taisi tulla isompi mitä ohjeen mukaisesti tulee :)
 
Löysin toisenkin kivan ohjeen. Miten huolitella hexagoneista valmistuva työ.
Badskirt-blogin ohjeista löytyy kaunis viimeistelyohje reunalla.
 
Ja sitten löytyi ihana idea kaikille meille silitysraudan kuljetukseen.
 Minulla ainakin on aina kuljetusongelmia oman raudan raahaamisessa.
 T.in the Burg- blogissa on ratkaisu :)
 
Huomenna on kiltailta, mutta katotaan missä kunnossa olen työpäivän jälkeen.
Pvä oli ainakin kaunis tänään - toivottavasti huomennakin , Maritta
 

8. maaliskuuta 2013

Hyvää Naistenpäivää.....

 
Naistenpäivän kunniaksi kaikki työkaverini saavat
 tälläiset virkatut nipsukukkaset valkoista työasua koristamaan.
Toivottavasti kaikilla meillä on oikein aurinkoinen naistenpäivä!
 
Maritta 

1. maaliskuuta 2013

Tänään oli taas ....

Hiidenopiston tilkkukurssi, mutta minulla ei ollut kameraa mukana :(
Harmi, sillä oli taas niin monta kuvauksellista projektia - osa valmiita, osa keskeneräisiä.
 
  Minulla on kaikki ylimääräaika mennyt tällä viikolla
vesivahinkokorjauksen valmistelevaan siivoukseen
Siitä syystä en ole juuri nyt ennättänyt ompelukoneellekaan
 -  tavaroita on siirtynyt paikasta A paikkaan B.
 
Olen kuitenkin pystynyt selailemaan vähän nettiä, ja sieltä on löytynyt aika kivoja sivuostoja.
 Tässä parit linkit :
 
- naistenpäiväksi ennättää vielä tehdä tälläistä kangaskukkasia naisystäville.
Molly Chicken- blogista löytyy myös kiva Love Bird- ohje , jonka voi helposti muuttaa pääsiäisvärityksellä tipuksi. Ja tipun taskuun voi jemmata pienen suklaamunan :)

Polka Dot Pineapple- blogista löytyy monta ohjetta, mutta yksi ohje oli "yli muiden".
 Yo-Yo- ohje jota on ihan vain kokeiltava muuten vaan :)
Ja neulakirjojahan ei koskaan ole liikaa - tässä yksi ohje.

Teinityttöni löysi yhden japanilaisen sivusto, jossa on kiva kassi-pussukka -ohje.
Ohje on tietysti japaniksi, mutta mitat on selkeästä senteissä, ja kuvat kertovat kaiken.

Pink Penguin- blogissa on kiva ohje "rullamittapussukalle".
Olen jo ostanut uuden rullamitan juuri tälläisiä pussukkamalleja varten.
Ja tänään sain tähän projektiin sopivaa kangastakin ,kun tilkkukurssi-illassa
 oli pieni kankaiden-vaihto-tori.Minulla kyllä kävin vähän huonosti
 tuossa vaihtaritouhussa. Vein omasta mielestäni ison kassin tavaraa poispäin,
mutta toin isomman kassin takaisin kotiin kankaita :))
Toisen jämäkankaat ovat niin houkuttelevia.

Toivotaan reipasta viikonloppua kaikille...... Maritta

P.S Meidän koiravauva- Elli, mamin humppalulla, täyttää ensi viikolla 1v.
Aika rientää myös koiran elämässä :)