29. syyskuuta 2013

Olen palannut......

taas kotiin elämäni ensimmäiseltä tunturivaellusreissulta......
 
 
Reissu oli haastava, mutta erittäin mukava. Olimme miehen ja kahden
koiramme kanssa Kirunan kunnassa, Abiskossa ja Kaisepakte´ssa.
Ja mennään toistenkin :) Mies saa kyllä mennä ensi vuonna
yksin toisen koiran kera, ja minä lähden mukaan
vasta kahden vuoden päästä. Ajattelin, että hänen  on
saatava olla ihan yksinkin vaeltamassa
- etten tunge ihan joka paikkaan mukaan :)
 
Olin ajatellut, että en tee mitään käsityöitä loman aikana, mutta
eihän se ihan niin mennyt. Otin mukaan pitkälle
ajomatkalle yhden keskeneräisen työn mukaan.
Ja sainkin sen melkein valmiiksi, sillä
ajokilometrejä tuli yhteensä 2700 km.
Ihmettelin vain pienen hexagonliinan reunoja
huolitellessani, että mikä ihmeen kangasnuukuus
oli iskenyt hexagonpaloja tehdessäni......
 
 
miksi ihmeessä olin kääntänyt vain näin vähän kangasta mallineen ympärille?
Olinko pelännyt kankaiden loppumista ?
Ja miksi olin pistellyt myös läpi paperin?

 
No, aikani ähertyäni sain tuonkin kohdan tehtyä siististi :)
Yksi sivu vielä kesken liinasta, joten en voi vielä esitellä
valmista työtä. Paluumatkalla oli niin pimeä, etten
voinut jatkaa työtä valmiiksi asti autossa.
 
Reissun jälkeen paluu arkeen on aina jotenkin hankalaa.
Meillä on HIRMUISEN iso määrä vaellusrompetta
kuivattana, pakattavana, pyykkiä pestävänänä jne.
Olisi varmasti helpompaa pysyä aina kotona, mutta
kyllä reissun muistot ja kokemukset ovat se
värtti, että kannattaa lähteä matkalla.
 
Reissusta vielä vähän uupuneena..... Maritta
 
P.S Kati komentoi jokin postaus sitten maalaismysteeriä.
 Laitatko minulle email-viestin, niin pääset mukaan tekemään ihan oikeilla
 mitoillakin mallia eikä vain kuvista arvaamalla.


6 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Kiva että reissu meni mukavasti ja olet taas ohjeitamassa meitä:)
Varmasti oli haastava mutta antoisa reissu:)

Marle kirjoitti...

Kauniit maisemat. Pohjoinen on minulle täysin vierasta aluetta, mutta kiinnostus aina herää muiden juttuja lukiesasa ja kuvia katsoessa.

Tilkkureppu kirjoitti...

Tuollaiset reissut ovat aina antoisia, mutta kiva on palata kotiinkin.

Soile Kivinen kirjoitti...

Hieno reuna, varmaan aika työläs tehtävä.

Unknown kirjoitti...

Tuli ikävä noihin maisemiin kuvaasi katsellessa. Olen ollut Abiskossa sekä Ritsemin ja Kebnekaisen maisemissa vaeltamassa yhtenätoista kesänä peräkkäin, viimeisimmäksi nyt heinä-elokuun vaihteessa. Siellä sielu lepää (ja ruumis rasittuu) ja saa myös ideoita uusiin tilkkutöihin. Mukavaa syksyä sinulle! Anna-Maija

Anonyymi kirjoitti...

Mä olen kans huomannut, että helpottaa paljon kun hexagoneihin laittaa kunnon reunan.
Kauniita maisemia reissullanne!

Teija