13. huhtikuuta 2014

Olen vieläkin ihan hämmentynyt......

eilisestä "Maalaismysteerinaisten" lounastapaamisesta.
Lounaalla oli 10 naista, ja suurimmalla
osalla oli valmiit peitot mukana.
Näin livenä Tilkkuilon Kaarinan peiton. Peitto on ihan yhtä kaunis
livenä nähtynä kuin kuvissakin.
Saimme ihastella myös Marlen vähän pidempää peittoa,
joka oli pirteä kuin Marle itsekin :)
Tilkku & Tilkku - blogin Arja saa olla yhtä
ylpeä ja onnellinen omasta peitostaan kuin muutkin, sillä se on kaunis!
Irma oli taas tehnyt Tilkuista totta, sillä hänen
peittonsa oli niin kauniin värinen, ja taitavasti tehty.

Maisalla ei ole omaa blogia, joten tässä on hänen peiton kuva.....

 
Maisan peitto on väritykseltään hieman muista "poikkeava" , mutta
niin Maisan näköinen :) Kaunis peitto on tästäkin tulossa, ja
Maisan tapaan hän viimeistelee sen kokonaan käsin tikaten.
Maisa oli jättänyt kanan pois, ja tehnyt kaksi taloa.
Kaupunki- ja maalaiskoti :)
 
Arjallakaan ei ole omaa blogia, joten tässä hänen peiton kuva.....

 
Arja ei ollut saanut ihan jokaisesta mallikerrasta saman kokoista,
joten hän on lisännyt blokkien väliin kaitaleita. Kaitaleet
on hienosti upotettu malliin, ja näyttävät ihan kuin kuuluisivat siihen.
Värit eivät olleet tässä työssä Arjan lempivärejä,
mutta siitä huolimatta kokonaisuus on hieno!!!!!
 
Kaijan peitosta puuttuu vielä reunat, ja kuvakin tuli harmittavasti
suttuinen, joten jään odottelemaan valmiin peiton kuvaamista
myöhemmin uudelleen......
 
 
Samoin jään odottelemaan Annikin peiton valmistumista,
sillä nyt on mennyt "Wedding Ring" maalaismysteerin edelle.
Ihan hävettää, että oma peittokin on ihan alkutekijöissä
 - niin tyypillistä minua :)
 
Neulaa ja Lankaa- blogin Eija on saanut omansa myös
valmiiksi, mutta ei päässyt lounaalle mukaan.
Hänellä oli hyvin perusteltu syy olla pois
- oma hääpäivä oli nyt tärkeämpi juhla.
 
Lounastapaaminen oli erittäin mukava, oli niin kiva
nähdä ihmisiä "töiden" takana, jutustella miksi kukin
on aloittanut aikoinaan tilkkuilun jne.
Tälläisiä tapaamisia pitää järjestää uudelleen :)
Ja ruokakin oli hyvää.....
 
Mukana lounaalla oli Tilkkutaiwas- blogin Hannele -kuokkimassa.
Hannele pitää tilkkutyökurssia Nurmijärven opistossa, jossa
oppilaat aloittavat saman mysteerin ensi syksynä.
Saamme nähdä varmasti hänen blogissaan kuvia töistä sitten
myöhemmin. Toivottavasti työt ovat myös opiston
kevätnäyttelyssä 2015, jossa niitä voi ihastella livenä.
 
Ja miksi siis olen vielä ihan hämmentynyt?!?!?
No, sain niin monta kaunista yllätyslahjaa, että en ole
vieläkään toipunut.....
 
 
Olin kainosti esittänyt pyynnön kahdesta 5"-suikaleesta hulpiosta hulpioon
leikattuna kahdesta mysteerissä käytetystä kankaasta.
Tuli suikaleita, mutta tuli niin paljon muutakin.
Irma oli kasannut kaikille lounaalla olleille mysteeripussukan,
jonka sai avata vasta kotona. IHANA talo avaimien säilyttämistä
varten odottaa nyt kasaamista.
 
Siis ISO KIITOS kaikille!!!
Tilkkuilijat ovat sydämellisiä ihmisiä, ja
 nyt on taas laajentunut oma tilkkuystävien rinki ihanilla ihmisillä.
 
Pääsiäisenikin on pelastettu.....
 
 
KIITOS !
 
Seuraavaa mysteeriä jo miettien...... Maritta
 
 
 

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oli mukava tapaaminen, kiitos sinulle järjestämisestä! Odottelen myös innolla seuraavaa mysteeriä. Rentouttavaa lomaa! t. Kaija

Irma kirjoitti...

Kiitos vielä itsellesi, oli todella mukava tavata kaikki paikalla olleet:)
Jokainen työ oli kaunis ja mukavaa kun uskalletaan poiketa ohjeesta esim.värityksillä.

Marle kirjoitti...

Suurin kiitos kaikesta kuuluu sinulle kun jaksoit vetää tämän mysteerin. Oli hauska tavata, tehdään se toistekin.

Päivi kirjoitti...

On ollut kiva seurata mysteeritöiden etenemistä. Tapaaminen oli huikea juttu. Harmitti, kun itsellä rahkeet ei erottaneet - vähän liikaa projekteja vaiheessa.

Kvilttaaja kirjoitti...

Kiitokset sinulle ja koko mysteeriporukalle. Toitte valoa lumettomaan talveen. Olen vähän kateellinen koko hommasta, mutta itseni tuntien tiedän, etten pystyisi etenemään jonkun toisen suunnitteleman mallin mukaan ja tietämättä kokonaisuutta etukäteen.

Tilkku & Tilkku kirjoitti...

Kiitos Maritta. Päivä oli Tuukkasen leipomon pihalta tapahtuneesta startista loppuun asti kaikin tavoin aivan mahtavan onnistunut. Hyvää lomaa!

Kati kirjoitti...

Työ oli niiiin mukava tehdä! Ajattelinkin niin heti kun näin kuvan ja oli onni että avasin suuni/viestitin innokkuuteni. Pääsin mukaan! Tapaaminen oli ihan huippujuttu! Että voi tulla seuraava mysteeri, se kuulostaa mielenkiintoiselta...:)

Eija kirjoitti...

Kiitos vielä sinulle, kun viitsit järjestää meille hienon ompeluprojektin. Seuraavaa työtä odotellessa ;)
Hienoa nähdä myös muiden töitä täällä blogissasi. Mukavaa lomaa.