25. toukokuuta 2014

Jämäsuikalekasasta näyttäisi.....

tulevan tällä erää kaksi pussukkaa....
 
 
minulla oli yllättävän paljon punasävyisiä suikaleita
kasassa, joten niistä tuli ihan oma pussukka.
Pussukalla on korkeutta 15 cm ja vetoketjun pituus on 26 cm.
Aika peruspussukkakokoa :) Välivanuna käytin vanhaa
paksua flanellia, josta yritän päästä eroon tällä tavalla.
 
Sinisävyisestä pinnasta on tulossa penaali tai sukkapuikkopussukka.
Tikkasin sitä näkyvästi merkkauslangalla - olen nyt ihastunut tähän tyyliin :)
Penaalin kasaan kuten tein punaisen penaalin jokin postaus sitten.
Tämä sininen versio on vain hiukan isompi, jotta sinne sopisi vaikka
ne sukkapuikot. Tai iso kasa puukyniä.
 
Tämä viikonloppu on mennyt tosi nopeasti. Helle on vaivannut,
ja olo on ollut aika lötköpötkö. Sen verran on ollut
lämmintä, että kävin uimassa eilen eka kerran.
En ole ikinä uinut näin alkukesästä - toukokuun puolella :)
Lomaan on vielä aikaa reilusti, joten onneksi on tiedossa
vähän viileämmät yöt ensi viikolla.
Kunnon yöuni on tarpeen virkatöiden kannalta, ja
ompeluhommatkin sujuvat paremmin levänneenä.
 
Mukavaa alkavaa viikkoa, Maritta
 
P.S Nyt löysin uudelleen netistä sen blogin, jonka
innoittamana ostin polkkapallokankaita.
Linkki on tässä, jos joku haluaa kokeilla "pallojen tuunausta".


1 kommentti:

Kati kirjoitti...

Kauniita pintoja ja tikkausta! Nyt täytyy mennä/pääsee kauppaan: minulla ei ole mitään pallokangasta!