29. heinäkuuta 2017

Kankaista on ollut pitkä tauko......

joka tuntuu jatkuvan ja jatkuvan.
Ompelukone on nyt huollettu - meni puolisen
vuotta, että sain sen huoltoon :)
Mutta kankaat eivät vain innosta tai kiinnosta.
Olen vain ommellut pari kässäkassia viime aikoina...


 läksiäislahjaksi....
lapsuuden muistokankaista lahjaksi.....



kierrätysverhosta sydänkasseja ja yksi pussukka....


ja lukematon määrä toukokuussa kesälahjoiksi 
annettavia kasseja....


Jokunen on jäänyt itsellekin.
Ja kaikki ovat tulleet tarpeeseen, sillä
olen todella innostunut kutomaan 
villasukkia. Ja jokaiselle sukkantekeleelle
on ollut oma kässäkassi....









jokunen villasukkapari on jäänyt kuvaamattakin :)
Minulla pitää olla villasukkiakin useampi yhtä aikaa
työn alla. Jos tv-ohjelmaan pitää keskittyä kunnolla, kudon
paksummasta langasta. Jos taas ohjelmaa voi vain "kuunnella",
otetaan ohuempi lanka esille.
Villasukkainnostus lähti ihan "puikoista", kun työkaverini
Sari antoi minulle omasta lankavarastostaan
jämälankoja. No, osa ei kyllä todellakaan ollut
mitään jämäkeriä vaan ihan aloittamattomia keriä
ihania lankoja. Langat on pitänyt kutoa 
sukiksi ja projekti jatkuu vielä onkin aikaa.
Osittain sen vuoksi, että innostuin itsekin 
käymään lankaliikkeessä :)
Ne ovat ihan yhtä vaarallisia kauppoja kuin kangasliikkeetkin.

Minulla oli nyt alkukesästä pieni 
säikähdystä/huolta aiheuttanut
rinnan kyhmyn leikkaus, ja kudoin 
terapian tarpeessa villasukkia
melkein "yötäpäivää".
Rintaprojekti sai hyvän lopputuloksen, 
ja hommata on vain muistona isohko
arpi rinnassa. Ja Roosanauhalanka odottamassa
yösukkien kutomista :)

Eli lyhykäisesti kerrottuna, olen pitänyt "lomaa"
kankaista, tilkuista, ompelusta, kangaskaupoista, 
ja ahertanut vaihteeksi villalankojen kanssa.
"Loma" taitaa vielä jatkua jonkin aikaa, sillä 
ompeluhuone ei yhtään innosta edelleenkään.
Langat kyllä, mutta olen päättänyt pysyä vain villasukissa.

Tällä viikolla on ollut Rauman pitsiviikot. 
ja sen innoittamana pyyhin 
pölyjä omasta keskeneräisestä
nypäysprojektistani.....

Minulla on vielä viikko kesälomaa 
jäljellä, jonka aikana kyllä taidan käydä 
hakemassa tilkkuinnostusta
parista tilkkunäyttelystä :)
Jospa muiden töiden näkeminen
antaisi minulle piristysruiskeen.

Kesälomatunnelissa, Maritta


4 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Olipa kiva kuulla sinusta:)
Tee vaan niitä sukkia niin kauan kun se homma kiinnostaa:) Uskon että ompelukone kutsuu kuitenkin jossain vaiheessa;)

Kvilttaaja kirjoitti...

Toivottavasti näyttelyt antavat uutta inspiraatiota.

Tilkkuilo kirjoitti...

Jaaha, ja tätä kutsutaan "ettei tee paljon mitään". Helposti ymmärrettävää että jostain voi innostua :) Kauniita sukkia! Ruttusukkia minunkin täytyy kokeilla. Mukavaa loppukesää!

KaijaK kirjoitti...

Hei Maritta, kyllä se tilkkuinnostus sieltä jossain kohtaa palaa. Minulla on ollut tilkkuilu kausiluonteista viime vuodet. Tarpeeseen teen jotain, mutta jos väkipakolla aloitan jotain niin se jää varmasti kesken.
Hyvää vointia jatkossa.. ymmärsin tekstistä että leikkaus sujui hyvin eikä tarvitse olla huolissaan ?! Ihanaa loppukesää sinulle ja perheelle! t. Kaija