5. toukokuuta 2013

Perusviikonloppu...

ja perusompelu.......
 
 
eli ketjuompelua, että saan "rastipinnan" kasaan jossakin vaiheessa tätä kuuta.
Pinnan palat ovat roikkuneet fleecehuovassa kiinni jo viikkoja.
 Joitakin paloja olen siirrellyt, ja leikannut uusia paloja mukaan.
Palat ovat pysyneet tosi hyvin fleecehuovassa, mutta nyt ne rupesivat tippuilemaan,
 ja olikin sopiva aika ruveta siis niitä ompelemaan yhteen....

 
Olen nyt siis ommellut palat kiinni vain poikkittaissuunnassa tässä vaiheessa.
Siirsin ompelukoneen lähelle verhotangossa roikkuvaa fleecehuopaa,
 ja ompelin palat kiinni vaihteeksi seisten. Oli varsin toimiva ratkaisu :)
Seuraavaksi ompelen pystysuunnassa paloja kiinni, ja sitten silitän pinnan.
 Jätän alimmaisen rivin vielä "auki", koska joudun vielä lisäämään paloja
 pintaan saadakseni pinnasta torkkupeittokokoisen. Samanvarat vievät pinnasta
 leveydessä yhteensä 5", jos laskin äkkiseltään oikein.
Minä en laskenut etukäteen peiton kokoa vaan ajattelin lisätä
pintaan paloja käyttäen apuna fleecehuovan kokoa.
 
Kuvassa aika moni rasti näyttää yksivärisiltä,
 mutta näin ei suinkaan ole. Joukossa on vain jokunen täysin yksivärinen kangas.
 
Seuraavan vaiheen pääsen ompelemaan onneksi istuen
 - seisominen oli yllättävän raskasta
vaikkakin työpäivät joudun seisomaan päivät pitkät ....... Maritta


1. toukokuuta 2013

Kirkkaat värit ovat....

nyt jotenkin jääneet minulle "päälle",sillä haluaisin
reunustaa tämän haastejämäpaloista tulevan liinan....
 
 
oranssilla reunakaitaleella lisäten vielä harmaan ulkoreunaan.
Minulla ei ole juuri saman sävyistä vihreää kangasta,
joten se on pois suljettu vaihtoehto......

 
jätän tämän nyt mietintätilaan niin värien kuin kaitaleiden leveydenkin osalta,
 sillä huomenna on taas työpäivä........Maritta


Nyt olisi huutava pula....

harmaista perusvetoketjuista.
 Eli taas huomenna kangaskaupan kautta kotiin :)
Innostuin jatkojalostamaan jämäpaloja
eilisestä vapunaaton väripläjäyksestä......
 
 
Mitään, kun ei heitetä hukkaan-periaatteella sain kasattua nämä pussukkapinnat......


 
eli kangaskaupasta pitää ostaa neljä 20 cm harmaata vetoketjua ja harmaata
ompelulankaa saadakseni valmiiksi nämä "serpetiinipussukat".
Varsinaiset isommat pussukat odottavat vielä kasaamista,
 mutta nekin tarvitsevat ne vetoketjut - 30 cm olisi kiva pituus.
En ole vielä miettinyt mikä on pussukoiden reunakankaan väri,
 joten ostan varmuuden vuoksi sinisiä, punaisia, oransseja ja harmaita vetoketjuja.
 
Tästä toukokuusta taitaa tulla varsin värikäs kuukausi ..... Maritta


30. huhtikuuta 2013

VÄRIKÄSTÄ VAPPUA.....

 
 
Päätin rauhallisen vappuaaton kunniaksi leikkiä vähän
tasaraitaisella, värikkäällä kankaalla.
Ajattelin kokeilla kuinka monta eri tapaa on asetella palat..
Yllä kuvassa pintavaihtoehtoja :) Yksi vaihtoehto on kahdesti kuvassa - löydätkö ne?
 Mukaan voisi vielä ottaa yksivärisiä kankaita, jolloin asetteluvaihtoehdot kasvavat.
En saa näitä paloja lisää, koska kangaspala oli pieni jämäpala,
 joten peittopintaa näistä ei saa kasattua. Pussukoiksi nämä taitavat muuttua :)
Pussukat olisivat ainakin värikkäät, ja löytyisivät hyvin matkalaukusta.
 
 
Värikästä Vappua............. Maritta

25. huhtikuuta 2013

Missä sinulla on neulat.....

järjestyksessä omissa koteloissaan, neulakirjassa,
 neulatyynyssä , epämääräisessä metallirasiassa vain jossakin muussa jemmassa?
Minulla suurin osa on sekä ompelukoneen  että käsintikkausneuloista sievästi pienissä metallirasioissa. Useinmiten vielä löydän rasiat, mutta kaaoksen tasosta riippuen
 ne voivat olla myös hukassa :) Olen tehnyt erilaisia neulakirjoja juuri
 tikkausneulojen säilytystä varten, mutta pieni neulakirja on helppo hukata :)
Taas tein pari neulakirja,

jotka ovat kooltaan hiukan isommat mitä normaalisti teen.
Malli on taiteltu hexagonista, ja ihanan helppo tehdä,
 saa vaivattomasti kivat neulakirjat kahdesta palasta.
Tein nämä jemmaan kesää varten.

Tällä viikolla yöt ovat menneet töissä, mutta minun onneksi yöt olivat erittäin rauhalliset.
Ennätin vähän aloitella käsintikkausta......


Peittopinta on ollut odottamassa tikkauksen aloitusta jo jonkin aikaa, ja nyt siis sen aloitin.
 Tämä on minun "kesäöiden" työ :) Kun tämä on valmis, seuraava pinta odottaa vuoroaan,
sillä en yritäkään tunkeä näitä ompelukoneen tikattavaksi.
Käsintikkausjälkeni ei ole mestariluokkaa, mutta riittää minulle :)
 Ja senhän käsitöiden tekemisessä on tärkeintä,
että on itse tyytyväinen aikaansaannokseensa,
 ja saa käsityön tekemisestä iloa arjen pyöritykseen.

Mukavaa viikonloppua - vapaalla tai töissä...... Maritta


P.S Tässä on yksi ohjelinkki taitellun kukan tekemiseen.
Itse en ihan tee noin monimutkaisesti taittelua,
mutta ohjeen mukaisesti tehtynä kankaan
saa taiteltua erittäin tarkasti, ja kukan terälehdet taittuvat tarkasti.
Video-ohje löytyy tästä.





19. huhtikuuta 2013

Kolme pikaista pintaa...

 
siis tämä haastapaloista jo aikaisemmin esitelty tilkkupinta,
uusi jämäpaloista syntynyt ......
 
 
ja muumikankaista syntynyt pinta.....

 
Kaikki ovat muuttuneet peruspussukoiksi :)

 
Viikko on mennyt toipuessa edellisen viikon pienestä suunpohjan operaatiosta,
 josta onkin ollut yllättävän suuret vaikutukset.
Syöminen sujuu jo kohtuudella- laihtumaan en ole ainakaan päässyt tällä viikolla :) 
Olen nukkunut paljon, katsonut elokuvia, ulkoiluttanut koiria,
 miettinyt kurahiekan määrää kahden koiran perheessä ja yrittänyt epätoivoisesti
miettiä mitä tehdä niille epäonnistuneille tilkkupintakokeiluille,
mitä löytyy jemmalaatikoista.Voisikohan ne kasata yhdeksi torkkupeittopinnaksi ?!?!?
 
Haastepaloista on vielä paloja jäljellä,
 ja ne ovat pikkuhiljaa muuttumassa ehkä kaitaliinaksi.
 Ensi viikolla minulla on yövuoroja, ja palat saavat odotella rauhassa.
  Huomennakaan ei ompelukone hurise, sillä tarkoitus olisi käydä katsomassa
Desingmuseon "Fider Futures" näyttely.
 Ja sunnuntaina olisi vuorossa Forssa, ja siellä
Wahren opiston "Ja mehän kokeiltiin" näyttely.
Siis varsin erilainen viikonloppu tuossa mitä normaalisti :) 
 
Rentouttavaa viikonloppua..... Maritta 
 


14. huhtikuuta 2013

Posti toi loppuviikosta....

pari uutta tilkkukirjaa tai -vihkosta,
jotka olin tilannut jokin aika sitten hetken mielijohteesta....
 
 
Tämä viiden-minuutin blokkimalli jäi kaivelemaan, kun en itse saanut pelkän
 You Tube-videon avulla niin vaivattomasti kys. blokkia kasaan.
 Nyt on ihan kirjakin aiheesta, joten jospa nyt tulisivat mitatkin kohdalleen ilman erillistä blokin siistimistrimmausta. Tämä on ihan kevyt vihkonen, ja anniltaan aika kevyt-
 ihan perusjuttuja täynnä, joita jokainen tilkkuilija tietää.
 
Toisen tilkkuvihkosen tilasin jämäkasan piennennykseen inspiraation lähteeksi.....

 
Tämäkin pidemmälle edenneelle tilkkuilijalle "liian kevyttä luettava" :)
Aloittelijalle kyllä ihan kiva kirjanen, josta saa varmasti vinkkejä mitä tehdä jämäpaloilla.
 Aika amerikkalaisia malleja väritykseltään,
mutta mallit muuttavat helposti suomalaisimmiksi.
Kannen kuvassa nainen esim. imettää erityisen tilkuisen
"nursing cover"-peitona alla pienokaista, koska monessa Amerikan osavaltiossa
 julkinen imettäminen on jopa kiellettyä tai sitä katsotaan hyvin paheksuvasti.
No, maassa maan tavalla. Minullakin oli siellä päin asuessani erityisiä imetyspaitoja,
 joissa pystyin imettämään nuorimmaista täysin piilossa vierailta katseilta.
 Usein vielä erityisessä imetyshuoneessa esim. isoissa kauppakeskuksissa.
 
Kolmas tilkkukirja onkin sitten ihan kirja eikä vihkonen......

 
tätä olen jo katsellut useamman kerran, ja tästä kirjasesta on varmasti jossakin
 vaiheessa jotain iloa ja hyötyä. Blokkimallit ovat pikatekniikoilla tehtäviä malleja,
kuten esim. Anita's Arrowhead block . Tätä onkin aika moni tilkkuilija jo kokeillutkin,
 nimimerkillä minullakin kasa valmiita blokkeja odottelemassa :)
Tämä kirjakin kyllä on sellainen, jota ilman olisin tullut hyvin toimeen,
mutta kirjahyllyssä oli juuri sen kokoinen kolo, että tämä siihen sujahtaa oikein kivasti :))
 
Taisi tämä postitilaus nyt mennä miinuksen puolelle,
mutta sitähän se nettishoppailu joskus on hetken mielijohteesta....... Maritta