19. elokuuta 2015

Ystävälle pussukka tai kaksi .....

pienenä yllätyksenä....

 
Hän on kerännyt Julia- papereita pöytälaatikkoon
jatkojalostusta varten,
 mutta ne ovat jääneet laatikon pohjalle.
Ensimmäisen karkkipaperipussukan teko voi
joskus olla hankala aloittaa.
No, minä olen ommellut nyt näitä niin monta,
etten enää pysy laskuissa :)
Yksi Julia-pussukka sinne tai tänne -
pääasia, että ystäväni ilahtuu postipaketistaan.
Tein hänelle pikaisesti myös yhden
väripaletti-pussukan,
koska pöydällä pyöri kapeita suikaleita
yksivärisiä kirkkaita kankaita....
 
 
Malli on tuttu ja hyväksi havaittu :)
 
Nyt taas lomakirjani pariin,
sillä pian loma loppuu ja kirjassa
 on vielä monta sivua lukematta.....
 
Maritta
 
 
 


18. elokuuta 2015

Lomakuulumisia 3. osa..... nimipvä !

Lomallani olen viettänyt nimipäiväni-
Ja millaista :)
Erilaista kuin yleensä, sillä
posti oli tuonut pvän kunniaksi....
 
 
ihanan yllätyksiä täynnä olevia kirjekuoria.
Osa kuorista tuli jo viikolla, ja arvatkaa oliko
vaikea maltaa mielensä varsinaiseen
aukaisupäivään :)
 
Ensimmäisessä kuoressa ....

 
olikin useampi kangaspala, ja kiva omppu-tilkkumalli.
Ehdottomasti pitää kokeilla:)
 
Toisessa kuoressa oli....

 
 niin kauniin sävyinen lila kangas , jota tuskin raskin
leikata koskaan :) Tässäkin kuoressa oli toinen
kangaspala mukana, vaikka oltiin sovittu
vain yhden kankaan lähettämisestä
nimipäiväkangasvaihtoon ryhtyessäni :)
 
Kolmas kuori olikin sitten tälläinen...

 
Kaikille "osille" löytyy ihan varmasti käyttöä, jopa kortille :)
Siinä on niin kivan mallisia taloja, joita voisi
hahmotella tilkkutyömalliksi.
 
Neljännestä kuoresta paljastui...

 
mitä veikeintä kangasta :)
Ja vetoketju ihan "huutaa" päästä pussukkaan.
 
Viides kuori paljasti....

 
sisältään ihan minun väristä - sinistä - kangasta ja
kauniin kesäisen kukkakortin :)
 
Kuudes kuori.....

 
sai ajattelemaan syksyä sadonkorjuu väreillään :)
Korttikin on niin kankaaseen sopivasti valittu.
 
Viimeisessä , seitsemännessä, kuoressa..

 
oli herkkä sävyinen kangas pirteän karkkipaperipussukan kera.
 
KIITOS KAIKILLE!!!!
Teitte omalta osaltanne tämän vuoden
nimipäivästä ikimuistoisen!
 
 
Vielä yksi nimipäivä kuori odottaa lähettämistä tässä
Tilkkutien organisoimassa vaihdossa.
Ensi kuun puolella pääsen
näyttämään kaikki minun lähettämät kankaat, ja miettimään
miten hyvin ne sopivat saamiini kankaisiin.
Olen nimittäin laittanut kankaita nimipväsankareille siten, että
olen jättänyt itselleni saman kokoisen palan
työstettäväksi yhdessä saamieni kankaiden kera.
Voi olla vaikea tehtävä tai sitten helppo :)
Katsotaan, katsotaan.......
 
Maritta


Lomakuulumisia 2. osa....

toinen kesän minireissu tehtiin Turkuun.....
 
 
jossa olen muistaakseni käynyt viimeksi ehkä vuonna -85 tai -86 :)
Ja kaupunki on ihan oikeasti ihan tuossa vieressä -
vain puolituntia pitempi ajomatka kuin meiltä
Helsinkiin. Osaan ilmeisesti kääntyä
autolla sujuvammin vasemmalle kuin oikealle :)
 
Turussakin käytiin kauppahallissa...
 
 
missä oli tälläinen nostalginen "museokauppa" lasin takana ihailtavana.
Oli monta tutun oloista purkkia ja pakettia, mutta monta
ihan outoakin - en kuitenkaan ole vielä kovin vanha :)
Turun taidemuseossa oli mielenkiintoinen
valokuvanäyttely, jonka kävin katsomassa.
Suosittelen, jos on kiinnostunut vanhoista valokuvista.
 
Tietysti Turun linna oli nähtävä....
 
 
ja erityisesti linnassa ollut näyttely.
Kävin  - ja sain miehenikin mukaan - katsomassa
 "Tyttökuningas" näyttelyn, ja
ihastelemassa elokuvaan tehtyjä pukuja.
Kauniita olivat ja niin taidokkaasti tehtyjä.

Turku osoittautui oikein kivaksi kesäkaupungiksi :)
Ilmat olivat oikein mukavat istuskella Aurajoen
rannan ravintoloissa syömässä ja
katselemassa paikallista elämän menoa.
Voin yrittää kääntyä toisenkin kerran oikealle vanhalla Turun tiellä.
 
Turun reissu oli yhden yön reissu, ja
palasimme juuri sopivasti kotiin
lauantai-iltana katsomaan uutta
brittidekkarisarjan ensimmäistä osaa,
ja aukaisemaan minulle lähetettyjä
nimipäiväpaketteja.
 
Siitä sitten erikseen ........ Maritta
 
 
 



Lomakuulumisia 1.osa......


olen nyt ollut lomalla reilun kaksi viikkoa,
ja kolmas- viimeinen - viikko on menossa.
Kuten töissä lupailin kesä tulee minun
lomani myötä :) Ilmat ovat olleet mitä
parhaimmat lomailuun.
Minähän olen itse talvi-ihmisiä,
joten tuuletin on pörissyt ahkeraan
sekä keittiössä että makuuhuoneessa.
 
Aloitin lomani reissulla Ouluun,
josta olen kotoisin.
Ajoin sinne teinityttöni kanssa
viettäen väliyöpysähdyksen ensin Hämeenkyrössä.
Matkalla oli kiva ihailla vaihtuvia maisemia.
 
Oulussa oli mukava piipahtaa
ihailemassa ruusuja...
 
 
Ainolan puistossa, amerikkalaisia tilkkutöitä
 

 
Oulun taidemuseossa, hakemassa perinneleipää rieskaa..

 
Oulun kauppahallista.
Reissu oli pikainen, mutta siellähän se Oulu pysyy
paikollaan, joten sinne voi aina palata :)
Matka on tosi aika pitkä, joten paluumatkallakin
pysähdymme yön yli Jyväskylässä :)
Otettiin reissu rauhallisesti ajellen.
 
Kotiintulon jälkeen olenkin sitten
siivonnut. Purin kaikki kankaani hyllyistä,
järjestelin niitä, taittelin uudelleen,
lajittelin, perkkasin joitakin pois,
ja vieläkin homma on kesken :)
Kamalaa miten tulee hamstrattua kankaita,
 vaikka nykyään käytän enemmän silppua kuin metritavaraa.
 
Sain kesällä tilkkututtavaltani auton tuulilasin pesunestekanistereita,
jotka olin ajatellut leikkaavani kässäkerhon
tiloihin käsityölehtien säilytykseen...
 
 
No, nyt nämä kanisterit sopivatkin loistavasti yhteen hyllyyni
kangasjämien säilytykseen :)
Kerätään uudet kanisterit lehdille ensi talven aikana.
 
Mies lähti omalle "äijälomalle" Ahvenanmaan saaristoon,
joten minäkin lopetin hetkeksi siivouksen.
Innostuin ompelemaan parit karkkipaperipussukat...
 
 
nämä lähtevät Denveriin Amerikkaan suomalaiselle äidille....
 
 
nämä kaksi lähtee "erikoislähetyksenä" lahjaksi uudelle
nettituttavuudelle Kardemumman taloon.
Talossa on kerätty paperit, joista tuli nyt kaksi
pientä pussukkaa, koska en voinut
yhdistää kaunista lilasävyistä karkkipaperia
jalkapallojen kanssa :)
Värisilmäni ei sitä sallinut.
 
Ja sitten olikin jo aika taas lähteä pienelle
lomareissulle mieheni kanssa
kahdestaan..... siitä sitten 2. osassa :)
 
Maritta
 


1. elokuuta 2015

Kokeilin tehdä...

prototyyppisesti pussukkaa....
 
 
peruspussukkaa, jonka sisälle.....
 
 
olisi tarkoitus laittaa hedelmä - tässä kuvassa
tilkkuinen päärynä.....
 
 
pussukan voisi taitaa vielä reunoista kauniisti matalammaksi.
Jos malli todetaan hyväksi ja toimivaksi, teen näitä
useita ja kaikki eri kankaista.
Nämä tulisi sitten töihin niille , jotka haluavat ottaa käyttöön
tälläisen kangaspussukka/korin välipalahedelmien säilyttämiseen.
Idea tähän tuli siitä, kun meillä töissä on
jokaisella eväänä aina samoja hedelmiä - kaikissa
kauppaketjuissa on aina samat hedelmät tarjouksessa :)
Joskus banaanissa tai appelsiinissä on raapustettu
nimi, useinmiten ei. Ja arvatkaa kuinka
monta kertaa ollaan mietitty sitten iltapvällä
mikä hedelmä on kenenkin :)
Jospa nämä pussukat toisivat helpotusta tilanteeseen.
Ei ainakaan söisi toisen omppua,
jos laittaa sen omaan, nimikko kangaspussukkaan.
 
Edellisen postauksen pussukasta
jäi jämäpaloja.....
 
 
joista tuli yksi penaali - sopii vähän pitempikin viivoitin sisään,
ja tavallinen pikku pussukka - sopii hyvin vaikka
parranajokoneelle.
 
Huomenna lähden kohti pohjoista,
enkä ota yhtään käsityötä mukaan.
Lukulasit ja pokkarin kyllä :)
 
Elokuun lämpöisiä iltoja toivoen , Maritta
 


30. heinäkuuta 2015

Alkaa olla taas....

se aika vuodesta, jolloin
olen tehnyt töihin "kesälapsille"
läksiäispussukoita...
 
 
huomenna annetaan yksi mariannepussukka,
tytölle joka on kuin mariannekarkki :)
 
Aloitin tekemään toista pussukkapintaa....

 
ja kasasin sitä jo vähän tästä "pussukkamaisemmaksi", kun
huomasin, että pitää ommella ensin yksi
miehinen pussukka kiireen vilkkaa valmiiksi...

 
ja niinpä eilen ompelin miesten kauluspaidoista
leikkaamistani 3"-kaitaleista ylläolevan
näköisen pussukan.
Pussukka annetaan kahden viikon päästä, mutta olen
itse silloin lomalla - siitä kiire eiliselle ompelulle :)
Joudan jatkamaan värikkäämmän pinnan valmiiksi
tuotokseksi vielä loman loputtuakin, koska
se annetaan vasta elokuun lopulla
läksiäislahjana opiskelujaan jatkavalle hoitajalle.
 
Vielä huominen, ja sitten alkaa minun lomani :)
 Ompelukoneellekin saa olla lomalla,
mutta sitten ompelutöitä on ihan jonoksi asti.
No, en ota stressiä jonosta, teen sen minkä
jaksan - olenhan kuitenkin lomalla :)
Ja yritän tehdä lisää lähiseutumatkailua....
 
150 km päässä on Hanko, jossa en ole koskaan käynyt siellä.
84 km päässä on Mustion linna puistolueineen ja yhä näkemättä.
115 km päässä Tammisaari , jossa käynyt kerran vuonna -87.
158 km Raumalle, jossa en ole myöskään koskaan käynyt.
108 km Porkkalaan, jossa olisi kiva käydä retkellä - joskus :)
 
Voisin näin etukäteen arvella, että en ihan kaikkea
lähiseudun matkailukohteita edes ennätä nähdä tällä lomallani :)
Jotain jää siis ihan väkisenkin ensi kesäksikin....
 
Maritta
 
 
 
 
 


25. heinäkuuta 2015

Lähiseutumatkailua.....

vaikka ei ole edes loma vielä alkanut :)
Tällä viikolla olen käynyt
 
 
lounaalla Porvoossa arkivapaapäivänä,
 ja tänään lauantaina....

 
lohisoppalounaalla Suomenlinnassa.
Huomenna , jos on kiva keli, kutsuu Fiskars :)
Varsinaisella lomalla on tarkoitus
käydä Oulussa ja Turussa.
Oulussa on mielenkiintoinen tilkkunäyttely
 ja Turun linnassa "Tyttökuningas".
Varmasti olisi muitakin mielenkiintoisia
paikkoja käydä, mutta eiköhän
nämä suunnitelmat riitä tälle kesälle.
 
Haluan saada lomallani, joka alkaa viikon päästä,
tilkkukankaani järjestykseen.
Kokeilen yhtä Ikean hyllyratkaisua,
ja jos se toimii, käyn hakemassa sitä lisää.
Pitäisi saada ensi viikolla mies vain innostumaan
hyllyjen kasaamiseen :)
Jospa sitten kankaiden ollessa paremmassa
järjestyksessä, saisin tehtyäkin jotain
tilkkujen saralla.
 
Onneksi kässäkerhon ja tilkkukillan
tekemiset eivät aina ole minusta riippuvaisia.
Ensi talven yhteisprojektina
tikkaamme kasaan tämän kauniin
tilkkupinnan.......
 
 
Olemme saaneet sen lahjoituksena - tikkaamista vaille valmiina.
Työ on erittäin tarkasti ja hienosti ommeltu, joten
se olisi häpeä jättää keskeneräiseksi.
Valmis työ tullaan ripustamaan kylätalon seinälle
kaikkein talossa vierailevien iloksi.
 
Pieni tilkkutyön korjausprojekti odottelee
tekijäänsä - päiväpeittoon on tullut reikä.
Tai kaksi :)
Koiran tassu ei aina ole se pehmein tassu,
ja niinpä ostopeitto vaatii korjausta..... Maritta