22. lokakuuta 2016

Lilat sävyt vaihtuvat.....

takaisin vaaleanpunaisiksi yhden pussukan ajaksi ...


tälle pinkille ISOLLE pussukalle oli tehty tilaus, ja nyt
oli viikolla aikaa väsätä tilaus kasaan.
Pussukka on kuin karkki :)

Töissä on taas aika juhlia syntymäpäivää,
joten tein yhden retrokankaisen pussukan.....


isompi lähtee lahjaksi, pienempi jää minulle itselleni.
Se valmistui jämäpaloista. Tein kolmannenkin
retropussukan eläköityvälle tuttavalle, mutta
en ennättänyt kuvata sitä :(
Pussukka on jo annettu uuteen kotiin.
Nämä retropussukat ovat niin iloisia ommeltavia, että
taidan tehdä vielä pari jemmaan odottamaan vaikka
lähestyvää joulua.

Joulun lähestyessä pitää ottaa taas karkkipaperitkin esille,
sillä kettukarkkipussukoista on tilaus. Onneksi kristallimuovia on vielä 
jäljellä, joten ei muuta kuin silittelemään papereita :)

Tänään on minulla iltavuoro töissä, joten ompelut jäävät
nyt virkatöiden jalkoihin.........Maritta

11. lokakuuta 2016

Välillä vähän lilaa....


sillä sehän on aina syksyisin muodissa....


lila ei ole missään tapauksessa oikein minun värini, joten
pussukoita tuli nyt vain kaksi. Silimiä ihan särkee :)
Jostain syystä  kuitenkin minulle on
kertynyt liloja kankaita aika paljon hyllyyn.
Jotenkin ne vain ilmeisesti kiehtovat minua....

Pöydällä oli iso kasa taas jämäsuikaleita.....


jotka ompelin pussukaksi....


toinen puoli pussukasta tuli ihan erivärinen kuin toinen.
Tähän tuli valittua tukevahko välivanu, joten pussukka
pysyy hyvin pystyssä. Vetoketju on asetettu pussukkaan
hiukan kaarevasti tällä kertaa. Mallia on välillä kiva tehdä,
sillä se on mielestäni näppärän oloinen ja kokoinen.

Olen päässyt tekemään toiselle pojalleni retkiatrimien
säilytykseen taskupussukan....


tämä malli on nyt prototyyppi, joten parannamme seuraavaa versiota.
Päälliskangas on 23 vuotta sitten ompelemastani
lasten talvihaalarista jäänyt pala. Punainen sisus on flanellia.
Onneksi on tullut säästettyä joitakin kankaita tunnesyistä
 - nyt niille oli käyttöä :)
Samasta vihreästä kankaasta ompelin myös pari säilytyspussukkaa.....


toisessa on majoitustarvikkeita ja toisessa retkikeitin
kattiloineen. Siihen pussukkaan ompelin vielä
erillisen pohjapalan, joka on samalla patalappu.
Oli ollut kuulemma kerran käytössä viime viikolla
Nuuksion retkellä .....
Ihana olla ompeleva äiti, kun saa välillä tehdä
ihan pyynnöstä jotakin ekstraa poikalapsillekin :)

Nyt seuraavana pitää kasata yksi syntymäpäivälahja
- pussukka mitäpäs´ muuta ....... Maritta






8. lokakuuta 2016

Syksyn keltaiset lehdet....

innoittivat tekemään vähän keltaisia pussukoita.....


keltaiset kankaan ovat lojuneet työpöydän kulmalla jo jonkin 
aikaa, mutta nyt ne on ommeltu pussukoihin.

Keltaiset kankaat olivat niin keltaiset, jotta
sen jälkeen oli ommeltava jotakin mustaa.
Ja niinpä tein itselleni uuden kassin....


kangas on poikani pieneksi jääneest¨ä talvitakista, jossa oli
vetoketju rikki. Takkia ei siten voinut laittaa kierrätykseen.
Kierrätin nyt kankaan näin. Yritin saada kassin läpän kunnolla
"vinoksi", mutta se ei ihan onnistunut haluamallani tavalla.
Sen olisi pitänyt olla vielä enemmän vino, mutta en pura
muuten hyvää läppää. Kassissa on magneettilukko......


Laitoin kassiin yhden pienen taskun ulkopuolelle, jotta
voin säilyttää siinä puhelinta....


sisäpuolen vuori on työkaverilta saatua kangasta.
Sisällä on yksi isompi tasku ja sen päällä pienempi.
Pienemmässä on tallella kaikki takin niskassa olleet
merkit. Sisäpuolella on myös sivusaumassa yksi
nauhalenkki avainten säilytystä varten.
Kassiin ei tullut nyt käytettyä mitään uutta materiaalia
kuin välivanu. Omat kangasvarastoni eivät huvenneet :)
Minulla on jossakin jemmassa ohutta heijastinnauhaa, jolla
koristelen vielä kassin tikkauksia. Toivottavasti nauha
tulee vielä vastaan jostakin laatikosta 
ennen kuin on taas valoista yöt.

Ja olen saanut uuden retrokankaan tilkkuystävältäni....


Maisa antoi minulle tämän aivan ihastuttavan 
vanhan pöytäliinan. Värit ovat niin ihanan retrot!
En tiedä heti mihin tätä tulen käyttäämään, joten
ihastelen sitä nyt jonkin aikaa - voi mennä vuosiakin :)

Syysilmoista nauttien, Maritta









24. syyskuuta 2016

Aika ei millään riitä...

kaikkeen mitä haluaisi tai pitäisi tehdä.
Olen ollut taas "yksinhuoltajana" jo useamman
viikon miehen ollessa työmatkalla maailmalla.
Ajattelin ennättäväni ommella vaikka mitä
sillä aikaa, mutta haaveeksi on jäänyt :(

Monta pintaa on aloitettu....


esimerkiksi uutta kassia jo valmiiksi leikatuista vihreistä
kangassuikaleista. Perusmallista, mutta pienellä syksyisen
sävyisellä tereellä somistettuna.
Kesken on vieläkin :)

Keltaista pussukka pukkaa..


tästä pinnasta. Toinenkin pinta on jo tikattuna, 
mutta vetoketjujen ompeluun tyssähti pussukat.

Ainut mitä olen saanut vähän pidemmälle
on ryppypuuvillakankaan paloista tehty peittopinta......


kankaat on  pesemättömiä paloja ja ihan uusia 
paloja, joita saimme kässäkerhoon lahjoituksena.
Kankaat ovat monille hoitajille tuttuja, sillä nämä ovat
työvaatekankaita. Meillä on käytössä esim. yhtä näistä raitakankaista
vilutakkeina. Nyt kankaat tulevat sitten kesäiseen peittoon.
Välivanuna on bambuvanu, ja toiselle puolelle sain 
käyttöön vuosia sitten ostamani ison pussilakanan puolikkaan.
Uusia materiaaleja oli siis tuo vanu vain tällä erää :)
Kangasvarastosta ei paljon hävinnyt kankaita.

Ryppypuuvilla ei ole kaikista helpoin materiaali tlkkutöissä.
Pinta on vaikea tikata koneella, joten
tämän kasaan solmimalla. Ja ehkä tikkaamalla isohkoilla
pistoilla ympyröitä. Tilasin jo helmilankaa solmimiseen, 
harmaata. Reunakaitale tulee  kuvasta heikosti erottuvasta
vaalean vihreästä kankaasta. 
Luulisin saavani tämän valmiiksi ennen seuraavaa kesää,
mutta en mene takuuseen :)
En voi mennä mistään takuuseen enää,
kun puhutaan tilkkutöistä. 
Johonkin muuhun menee nyt aika ja energia
- ei auta kuin mennä tilkku ja pisto kerrallaan eteenpäin 
kohti pimeneviä iltoja.....Maritta

30. elokuuta 2016

Pinkit pussukat valmiina....


näistä tuli niin kivoja, että teen vielä yhden ison tilauksesta.
Se lähtee hoitolapselleni perhepäivähoitajaurallani. Pikku tytölle, 
josta on jo kasvanut jo teinityttö. 

Pinkkien kankaiden jälkeen taidan ottaa siniset ja turkoosi esille :)

Elokuu loppuu pian .......Maritta

27. elokuuta 2016

Ensin ompelin yhden...

pussukan, josta jäi jämäpaloja. 
Ne piti ommella vielä pussukaksi,
josta jäi yhä jämäpaloja....


joten yhden pussukan ompelu tuotti 
loppuen lopuksi kolme pussukkaa.
Viimeinen on penaalikokoa, ja vähän 
vänkyrä. Vaikka niin tarkkaan mittasin 
ja leikkasin, mutta siitä huolimatta
vänkyrä :)
Ja kaikki tämä alkoi parista pöydällä pyörineestä
vaalean sinisestä palasesta.

Nyt vaihdoin värisävyn pinkkiin....


tai vaaleanpunaiseen. Miten sen nyt kukin näkee.
Luonnossa värit ovat enemmän pinkit :)
Työkaveri on aikoja sitten esittänyt toiveen
isosta pinkistä reissupussukasta.
Katsotaan tuleeko tästä hänelle mieleinen.

Syyskuu alkaa pian, ja sen myötä
myös kässäkerho. Ihanaa, sillä kässätyttöjä 
on jo ollutkin ikävä...... Maritta

18. elokuuta 2016

Kesä on edennyt taas syksyyn...

ja "kesälinnut" lentävät pois töistä.
Ensimmäinen lähtee jo tällä viikolla.
On siis taas kiitos pussukoiden aika.....


yksi syksyinen, yksi miesten kauluspaidoista tehty
ja yksi metsäkankaasta.


metsäkankainen lähtee biologian opettajaksi
valmistuvan tytön mukaan Joensuuhun.
Pitäähän opella olla yksi "lapsellinen" pussukka :)
Kankaan olen tilannut Adlibris - kirjakaupasta.
Olen ollut vuosia kirjakaupan asiakas, ja vasta hetki sitten 
huomasin, että siellä myydään villalankoja ja kankaita.

Miesten kauluspaidoista tuli pussukka "pojalle",
 joka pitää matkustamisesta. Ajatuksissa on lähteä joskus
Amerikkaan reissuun....


sisäuori tuli sen vuoksi karttakankaasta.
Pussukan toisella puolella on lila-musta sävyistä paitakangasta....


Ruskasävyinen pussukka lähtee Kuopioon, ja
toivottavasti vielä pitemmällekin matkalaukussa
reissupussukkana. Sen vuoksi laitoin sisävuorin....


helposti putsattavasta likaa hylkivästä kankaasta.
Toivottavasti pussukka näkee "maailmaa" tai 
ainakin useammassa maassa kylpyhuoneen :)

Syksy on siis tullut sekä töihin että omaan perheeseenkin.
Kaksi lapsistani on lähtenyt "maailmalle" - yksi Ouluun ja toinen Nurmijärvelle.
Iltateekuppien määrä on vähentynyt :(
Onneksi toinen sentään tulee joskus viikonloppuisin kotiin, 
kun on tuossa vieressä.
Viime viikot onkin siten menneet hurjassa pakkaus ja tavaroiden 
lajittelutouhussa. Ja homma vielä jatkuu :)
Varmasti hamaan tulevaisuuteen.

Haikea on mieli kesän loppumisesta ja 
yhden aikakauden päättymisestä.
Uusia tuulia odotellessa ....... Maritta

P.S Olettehan muistaneet ilmoittautua syksyn opistojen kursseille?!?!
Itse ilmoittauduin taas Hiiden opiston tilkkukurssilla, ja 
opistolla on myös mielenkiintoisia luentoja.
Yksi oli ryijy-pvä, johon haluan ehdottomasti mennä.