19. helmikuuta 2016

Suikaleista valmistui yksi.....

pikkuinen pussukka viikolla....
 
 
jämäsuikaleet tuli hyvin käytettyä :)
 
Tänään minulle kertoi ystävä tarvitsevansa
punaisen avaimenperän....
 
 
no, sellainen sitten valmistui illan aikana :)
Kestää aikansa, mutta sitten voi tehdä uuden
- vaikka sinisen tai keltaisen , mikä
nyt sattuu sillä hetkellä olevan värimieltymys.
 
Viikonloppu ja viikonlopun kuviot.
Toivottavasti pääsen vähän ompelukoneellekin ,
Maritta
 


16. helmikuuta 2016

Jämäpaloista.....

on syntynyt monta pintaa......
 
 
osa vähän valmiimpia , osa vielä pahasti keskeneräisiä.
Nämä ovat niistä Arjan antamista jämistä kasattuja.
Yksi pinta tuli tänään valmiiksi sukkapuikkokoteloksi....
 
 

 
aina ei tiedä mitä pinnoista tulee, joten tämäkin oli
vähän "yllätys". Toivottavasti iloinen yllätys jollekin :)
 
Minulla on toinenkin sukkapuikkopussukka tulossa....
 
 
sillä löysin kaksi blokkia yhdestä laatikosta.  Ne on nyt ommeltu
yhteen reunakaitaleiden kanssa ja käsintikkattu.
Ja pinta on juuri sopiva sukkapuikkopussukaksi
tai sitten virkkuukoukuille :)
 
Välillä on pitänyt ommella taas karkkipapereita....
 
 
tilauksesta. Minulla on myös kaksi geisha-pintaakin
valmiina, mutta vetoketjut ovat loppuneet :)
Uskallanko ottaa sen riskin, että pääsen tarvikekaupasta
ulos vain vetoketjujen kanssa ?!?!?
Pakko ottaa, kun pussukoiden tilaajat odottavat
vaaleanpunaisia ihanuuksiaan.
 
Eilen ompelin pikaisesti tällaisen
ötökkäpussukan....
 
 
pussukka tulee "mummoilukassiin ", josta on kuva edellisessä
postauksessa. Kassi on kesäinen, joten sinne sisälle
sopii tällainen ötökkäpussukka.
Ajattelin mummon ehkä pitävän täällä
jotakin "salaista", jota voi sitten katsoa
yhdessä lapsenlapsen kanssa.
Mummokin voi olla välillä
"lapsellinen " yhdessä pikkuisten kanssa.
 
Tänään on ollut mahdottoman ihanat ilmat
ulkoiluttaa koiria. Niin aamusta, pvällä kuin nyt illastakin.
Toivotaan, että hyvät ilmat vielä jatkuvat.....
 
Maritta
 
 
 
 
 
 
 
 
 

27. tammikuuta 2016

Uusi "solmukassi".....

valmistui tänään :)
Valitsin oikein kesäiset kankaat.....
 
 
Tein nyt siis jo toisen tämän mallisen kässäkassin :)
Joskus joitakin asioita on vain kokeiltava
pari kertaa ennen kuin niihin ihastuu :)
 
Solmukassin sisälle laitoin taskun....
 
 
tällä kertaa, sillä kassi lähtee lahjaksi ensi kuussa.
Ajattelin taskun olevan tärkeä lahjan saajalle hänen täyttäessään
kassia "mummoilu jutuillaan ".
Kassin sisävuori on pellavaa, jota olen joskus ostanut
pari metriä, mutten ole sitä sitten mihinkään käyttänyt.
Tämänkin solmun kankaat löytyivät omasta varastosta ja
olen tyytyväinen - sain taas tehtyä jotakin ilman
kangaskauppakeikkaa :)
 
Ja onnellisuus jatkuu, sillä
Arja toi minulle pienen pussillisen
hänen "jämäroskiaan ".....

 
Miten ihanan onkaan tutkia toisen jämiä :)
Ihan eri värisiä kuin minun kankaani, joten
näitä on virkistävää ja innostavaa ommella.
 
Yritetään pysyä pystyssä iltalenkeillä...... Maritta
 


23. tammikuuta 2016

Tänään pääsin ompelemaan.....

tilkkukurssille. En ole ollut mukana syksyn kurssipäivillä,
mutta nyt kevään tapaamisissa yritän olla
mukana. Satu opettaja näytti miten tehdään kiva
sydänblokki tai miten kasataan kassi
mukavasti neliöistä. Minä olin kassimallin
jo kokeillut aikaisemmin , ja sydänblokkiin
en ollut osannut varata kankaita mukaan.
Siis mitä tehdä ?!?!?
 
No, onneksi pvän pelasti kissapussi....
 

Olemme jo useampana vuonna tehneet Pusulan alakoulun
kässäluokkaan " kissapussukoita", joihin
oppilaat laittavat kaiken pesunkestävät, pehmeät
jämä/roskis/hukkapalat. Pussukka toimitetaan
sitten makuualustaksi löytöeläinkotiin Helsinkiin.
Aika usein pussukassa on isojakin paloja kankaita
- joskus joku oppilas on kätkenyt opettajan
silmiltä epäonnistuneen vaatteen tai virkkauksen :)
Tällaisen jämäpaloista innostuvan tilkkuilijan
on ihan pakko tutkia mitä pussukasta löytyy
- ja sieltähän löytyi taas aarteita.
Aarteet on nyt ommeltu tilkkupinnaksi......
 

 
Mukana on paloja tai kaitaleita muilta tämän pvän kurssiin
osallistuneilta aikaansaavilta tilkkuilijoilta. Kaikki palat aika
sulassa sovussa - olivat ne sitten punaisia, vihreitä tai tummia. :)
Pinnasta tuli iso, ja se muuttui kotona
isoksi pussukaksi.....
 
 
Ompelin roskisdyykkauspalat valkoiseen melkein valmiiseen
tyynyliinaan, jonka löytyy kissapussista. Se oli ilmeisesti
ollut väärän kokoinen, ja päätynyt kissapussiin piiloon :)
 
Tämä pussukka jää minulle itselleni muistoksi
tästä päivästä - muistan varmasti vielä pitkänkin
ajan päästä minkä palan kangasta sain Sadulta, minkä Alicelta,
 mitä kangasta antoi Erna, Orvokki tai Arja.
Mukana on myös Päivikin tämän päivän työstä
hukkaan heitettyjä kulmapaloja, jotka istuivat niin hyvin
minun pintaani.
Toisen roska on siis minun aarre :)
 
Maritta
 


17. tammikuuta 2016

Toinen versio "solmusta"...



 
joka onnistui hiukasen paremmin.
Käytin tähän varastosta löytynyttä sekundakangasta -
ihan varmuuden vuoksi :)
Tästä tuli jotenkin paremman mallinen, joten
voin ehkä tehdä yhden vielä "oikeastakin " kankaasta.
 
Tämä toinen versiokin oli silti aika kryptinen, enkä
saanut pohjaa siistiksi muuten kuin käsin ompelemalla.....

 
Ohjeessa kaikki ompelut sujui
niin hienosti ja nokkelasti, mutta minä olin
solmun kanssa ihan solmussa :)
 
Joskus vielä ratkaisen tämän "solmun" tai sitten en .......Maritta

15. tammikuuta 2016

Aina ei voi onnistua.....

tai olla tyytyväinen lopputulokseen....


 
oli kyllä niin kryptinen tämä
"Japanise Knot Bag" malli, että kyllä
oli ensimmäinen ja viimeinen "solmu"
minun kohdalla :)
Käytin tässä yhtä vanhaa pöytäliinaa päälisessä
ja sisävuorina on vanhaa lakanaa.
No, tämä solmu täytetään nyt jollakin
vähemmän tärkeällä ja jemmataan piiloon.....
 
Tästä se viikonloppu alkaa...... Maritta

13. tammikuuta 2016

Olen ihan "koukussa"....

näihin kässäkasseihin.....
 
 
näitä on niin kiva ommella, ja kaikki näyttävät
kivoilta :) Tämäkin, joka valmistui Ikean
valmiiksi leikatuista kangaspaloista.
Kassi on pikkuisen isompi mitä
alkuperäinen kaava on, joten tänne
saa sopimaan vaikka hartiahuivin tekeleen.
 
Olen myös koukussa näihin retrokankaisiin,
ja sain tänään valmiiksi pussukan....

 
joka tuli jämäpaloista.
Pussukka lähtee helmikuussa
 läksijäislahjaksi töihin
taiteilijasielulle, joka pitää väreistä.
Toivon hänen pitävän myös näistä retrosävyistä :)
 
Nyt ollaan  keskiviikkoillassa,
ja onneksi huomenna on jo torstai :)
Tuntuu jotenkin pitkältä
tämä "lumiviikko" vaikka olenkin talven ystävä.
 
Mukavaa loppuviikkoa...... Maritta