18. tammikuuta 2015

Maripussukan jämäpussukat valmistuivat.....

ja niitä tuli sitten loppuen lopuksi neljä....
 
 
ja samat pussukat toiselta puolelta....
 
 
Tein ensin keskimmäisen pienen pussukan, ja siitä jäi
kangasneliöitä jäännöksenä. Kangasneliöistä kehystettynä
 valmistui sitten isoin pussukka.Ja vielä oli jäännöskaitaleita pöydällä :)
 Leikkasin ne 1½" suikaleiksi, ja ompelin ne lasagnetyylisesti pinnaksi.
 1. jämäpussukan kasasin myös suikaleista taskumalliseksi jo aikaisemmin,
 ja tikkasin sen käsin ympyräkuvioilla. Nämä on nyt tikattu
koneella huolettomasti surruuttaen.
 
Sisävuorikin on näissä pussukoissa myös marikangasta....

 
Vuorikangas on vuodelta 1998 nimeltään "kruunu". Olen saanut
kankaan kierrätettäväksi tilkkutöissä, mutta tämä "kruunu" on hankalasti
kierrätettävää. Aina ei marikankaatkaan ole onnistuneita :)
Vuorina nyt saat käytettyä kankaan, muuten en sitä varmaankaan
tule käyttämään.
Vielä olisi pöydällä ihan pienenpieniä paloja marikankaita
jäljellä, mutta taidan kerätä ne nyt vain pussiin ja lopetan tämän
projektin. Siirryn taas karkkipaperipussukoihin, sillä
niitä on tilattu jokunen kappale- sinisiä tryffeli, kettukarkki, julia ja geisha.
Ja jokunen muukin. Onneksi ei kuitenkaan itse tarvitse
syödä karkkeja .)
 
Mukavaa viikkoa..... Maritta
 


16. tammikuuta 2015

Tänään annoin lahjaksi....

tekemäni maripussukan, joten
voin laittaa pussukan kuvankin esille....
 

 
ja sisältä...
 
 
Lahjan saaja oli tilannut tietyn kokoisen pussukan, ja
niinpä hän sai sellaisen :) Toivottavasti tulee käyttöön.
Valitsin kankaiksi vanhoja ja vähän uudempia marikankaita,
ajatuksella "elämässä tulee olla väriä".
Lahjan saaja täytti 50 -vuotta, ja elämähän ei lopu
tuohon vuoteen, vaan jatkuu aina vain
paremmalla sykkeellä :)
 
Jo perinteiseen tapaan pussukan paloista tulee
vielä toinenkin jämäpussukka - ensimmäinenhän
on jo valmiina...... Maritta
 


5. tammikuuta 2015

Viimeisenä ompelutyönä.........

viime vuonna tein pussukan , ja
nyt ensimmäisenä ompelutyönä tänä vuonna tein pussukan :)
Kiinalaisittain tämä vuosi on vuohen vuosi, mutta minulla se
taitaa nyt toistamiseen olla pussukkavuosi.
 
Aloitin tekemään nyt tammikuun alussa yhtä
syntymäpäivälahjaa (en voi paljastaa sitä vielä ),
ja siitä projektista jäi jämäpaloja..


 
pussukka ei ole kovin iso, 11 x 14 cm, mutta siihen sopii juuri sopivasti
minun puhelin + jotain muuta kivaa pikku sälää.
Kaikki kankaat ovat marikankaita
 - osa yli 50 vuotta vanhoja, osa uudempia.
 
Minulla on töissä aina jokin pikkupussukka mukanani, jota
kuljetan työpisteestä toiseen. Yksi on niin värikäs, että
pari työkaveria ovat luulleet pussukkaa
 karkkipussiksi makean nälissään :)
Yleensä pussukasta kuin pussukasta löytyykin esim.
salmiakkia, joten ihan väärässä he eivät ole olleet.
Nyt kuitenkin aloitin sokerittoman kuukauden teinityttöni
kanssa eli pussukassa voisi olla vaikka
vähän pähkinöitä salmiakin tilalla.
 
Ompelin toisenkin pussukan tai taskun...

 
sillä teinityttöni on menossa ensi viikonloppuna Yukicon-tapahtumaan
ja sinne on pitänyt nyt kasata cosplay-asua.
 Yhtenä osana tulee olemaan tälläinen vyölaukku, jonka
väsäsin pikaisesti pikataskumallista.
 
Tuunasin jo yhden miesten kauluspaidan naisten puseroksi,
ja toinen kauluspaita vielä odottaa tuunaamistaan.
Tämä harrastus "kuljettaa" teinityttöäni kohti
minun toivettani. Haluaisin, että hänestä kasvaa
nuori aikuinen nainen, joka osaa tehdä itse vanhasta
vaatteesta uuden tuunaamalla sen joksinkin muuksi.
Aina ei tarvitsi osaa uutta vaan voisi hyödyntää vanhaa vaatetta.
Nyt vielä minä ompelen, mutta hän löytää jo ideat :)
 
Näiden lisäksi olen ommellut ja kasannut lisää karkkipaperipussukoita,
tikannut taas eteenpäin vauvanpeittoa, ja suunnitellut seuraavien
peittojen malleja. Ompelunurkkauksen kaaosta en ole siivonnut,
vaan käyttänyt siivousajan lautapelien pelaamiseen lasten kanssa
Kaikki kolme olivat kotona juhlakauden, joten käytin
vapaa-ajan mielummin nyt heidän kanssaan.
Toinen pojista on jo lähtenyt takaisin opistolleen,
ja inttipoika astuu palvelukseen tänään.
Toisin sanoen olen aloittanut tämän päivän itkien :)
Tämä äidin osa on joskus niiiiiiiiin rankkaa......
 
Mukavaa ulkoilupäivää Loppiaiselle...... Maritta
 
 
P.S Aloitinkin jo loppiaisen ulkoilun kuutamokävelyllä....
 
 
 
 
 

31. joulukuuta 2014

Värikkäitä tilkkuja....

mutkattomia saumoja,
onnistumisen iloa
tulevalle vuodelle...
 
 
Kiitos tästä mennestä vuodesta...... Maritta


26. joulukuuta 2014

Tapaninpäivä.....

ja olen ommellut :)
Ompelin kyllä vielä aatonaattona yhden pinnan...
 
 
josta tuli pussukka pojalleni.....
 
 
Eilen joulupäivän iltana ompelin sitten jäännöspalat
toiseksi pussukaksi, sillä joulupukki toi taskulampun
ja sille piti tehdä oma sälytyspussukka.
 Tänään vielä ompelin
kettukarkkipussukan samalle pojalle.....
 
 
koska hän oli kuulemma pyytänyt vain kettukarkkipussukkaa
lahjaksi. Poika on lähdössä inttiin tammikuun alusta,
ja todennäköisesti kaikille pussukoille löytyy käyttöä :)
 
Näin minun ompelukoneeni oli levossa vain käytönnössä yhden
päivän - aattopäivän ,kun olin töissä :)
 
No, jospa se riitti koneelle - minulle ainakin...... Maritta
 
 
 


22. joulukuuta 2014

Joulu lähestyy....

ihan väkisinkin :) Ja saamme tänä vuonna
valkoisen joulun - ihanaa !!!
Olen ahertanut kone kuumana karkkipaperipussukoita,
lähinnä lahjaksi ystävien tilauksesta.
Jokunen kankainen pussukka on valmistunut.
nyt olen kuitenkin laittanut koneen jäähylle,
sillä alkaa olla rauhoittumisen aika.
Karkkipaperit on lastattu laatikkoon odottelemaan
tammikuuta. Kankaat ovat omassa kaaoksessaan,
mutta kummasti löydä aina tarvittavan palan kaaoksestakin :)
Huomenna olen vapaalla, ja vietämme oman perheeni
kanssa "pikkujoulua", sillä olen itse aattopvän
töissä tuplavuorossa. Aloitan siten oman
"joulukässäilytauon" jo tänään.
 
Viime päivät olen ahertanut vielä karkkien kanssa,
mutta tehden karkkikranssia....
 
 
Kranssi on lahja ystäväperheelle menneestä vuodesta.
Kranssikuvalla haluan toivottaa
myös kaikille tilkkuystävilleni
 
 Rauhallista ja leppoisaa joulua!
Palataan tilkkujen ääreen
joulun jälkeen levänneinä ja
ompeluintoa puhkuen.
Tuokoon uusi vuosi tullessaan
värikkäitä tilkkuja,
uusia ideoita,
onnistumisen iloa!
 
Joulu on lämmön ja
ystävyyden aikaa!
 
Kiitos tästä vuodesta,
Maritta


7. joulukuuta 2014

Talviruokinta linnulle on alkanut.....

ja pensaissa vierailee paljon pikkulintuja.
Meidän yhdessä pensaassa piipahti
tänään myös tälläinen vieras....
 
 
takaa tämä dino ei näytä ehkä niin "pelottavalta"...
 
 
Talviruokinta ei ehkä ole ihan dinon ruokavalioon sopivaa, koska
hänen monilokeroinen "pötsi" sisältä vain vähän kyniä ....
 
 
ei yhtään siemeniä tai talia :)
 
Tämä dino sai innoituksen yhdestä pinterestistä löytyneestä
kuvasta. Kuvan perusteella syntyi sitten
tämä penaali/iltalaukku lahjaksi teinityttöni ystävälle,
joka rakastaa dinoja :)
 
Nyt seuraavaksi sitten taas yksi aikuiselle
miehelle sopiva pussukka.....Maritta
 
P.S karkkipaperipussukoita on tullut taas menneellä
viikolla ommeltua, mutta en jaksa kuvata ihan kaikkia
karkkipaperitekeleitä :)
 
P.S II  Se miehinen pussukka valmistuikin jo ....
 
 
Menee metsästävälle miehelle lahjaksi.....