30. elokuuta 2012

Edellisen.....

postauksen kommenteissa Tiinatei  Tilkkutieltä kysyi, mitä tehdään tiikeriteipillä. Teippi on hyvä apulainen, jos halutaan tehdä tasaista tikkausta. Teipin viivoituksen mukaan pistellään tasaista pistoa......
  
 
pistelin mallikuvaan pistoja DMC-merkkauslangalla, jotta ne näkyisivät paremmin :) Tiikeriteippi on varsin kätevää, mutta aika hintavaa, joten en ole itse sitä juuri käyttänyt. Voisin ajatella, että voisin käyttää nyt tätä rullaa esim. sashiko-tikkauksen apuna saadakseni mahdollisimman tasaista jälkeä.
 
Toissa iltana tv:n ääressä katselin vanhoja tilkkulehtiä. Yhdestä lokakuu 10/2002 "American Patchwork & Quilting, 16 fun fall ideas" - lehdestä löysin kauniin tilkkupeiton.....
 
 
Tosi helppo blokkimalli, mutta kaunis lopputulos. Mitenkähän en ole huomannut tätä mallia aikaisemmin :))
 
 
Olen saanut tunnustuksen, josta olen suunnattoman iloinen :) Iso kiitos Irmalle Tilkuista Totta -blogin pitäjälle.
 
Irma on jakanut tunnustuksen myös muille innokkaille tilkkuilijoille - juuri samoille, joille minäkin haluaisin antaa saman tunnustuksen :) Blogimaailmassa on monta mukavaa blogia, ja päivät kuluisivat vain nettiä selaillessa- ideoita ja kauniita töitä riittää toteutettavaksi. Onneksi useimmat blogin pitäjät haluavat jakaa ideoitaan, ja siitä ISO kiitos heille!!!
 
Maritta
 

28. elokuuta 2012

Jokioisten valtakunnallisen tilkkunäyttelyn....

innoittamina on Jättölän käsityökerhossa tehty tässä kuussa- syksyn toimintakauden aloitukseksi - puille koristevöitä. Niitä on virkattu joko villalangoista tai matonkuteista. Minun tekeleeni on vielä kesken.....

 
tulen kiehtomaan tämän männynrungon ympärille, jotta matonkudekukka näkyy tummaa runkoa vasten koko talven. Toivottavasti vyömme houkuttelevat uusia käsityöläisiä sekä käsityökerhon että tilkkukillan toimintaan mukaan.
 
Tänään paikalla oli myös sisarrukset, jotka olivat myymässä vanhan äitinsä tilkku- ja käsityötarvikkeita. Äiti on siirtynyt palvelukotiin, ja tarvikkeet ovat jääneet tarpeettomiksi. Moni löysi jotakin pientä ostettavaa tarvikkeista. Minun ostokseni ovat tässä.....
 
 
eli sain pariin kolmeen kassiin hihnanauhaa, silkkilankakirjontaa silkkinauhoja, "tiikeriteippiä" pienen rullan, yhden tikkaussabluunan, kaksi patjaneulaa, vetoketjun, kaksi rintaneulapohjaa ja Vuokko Isakssonin 40 vuotta tilkkutaiteilijana - kirjasen.
 
Nuo rintaneulapohja ovat erityisen mielenkiintoiset, sillä ajattelin heti miten saisin tehtyä niihin minitilkkutyön. Silkkinauhakirjonta on kiehtonut, ja minulla on muistaakseni yksi kirjakin aiheesta. Nyt on siis oikeata nauhaakin kirjonnan kokeiluun. Pitkät patjaneulat olivat "heräteostos". Mietitään niille käyttöä joskus :) Tiikeriteippiä pitää ehdottomasti kokeilla joskus, tikkaussabluunoita ei koskaan ole liikaa, ja kassin hihnanauhat oli ehdottomasti pelastettava :) Vetoketjun voi ommella johonkin joululahjapussukkaan. Vuokon kirjasen ostin vain , koska muistin siskoni olleen joskus artesaaniopinnoissaan Vuokon kahden viikon intensiivisellä tilkkukurssilla Oulussa. Ja kirjassa oli mukavasti kuvia Vuokon ja monen muun tilkkutaiteilijan töistä.
 
Ostokseni on perusteltu aika hyvin - vai mitä ?!?!?!
 
Maritta 
 
 

24. elokuuta 2012

Kiireinen viikko....

takana, ja viikonlopputyövuorot edessä. Vuorotyössä on onneksi arkivapaapäiviä, jolloin voi vaikka siivota tai käydä kampaajalla :) Koiria olen lenkittänyt innokkaasti koko viikon, joten se aika on ollut pois taas ompeluksilta.
Ompelemaan en ennättänyt vapaapäivänä, mutta tänään piipahdin hetken koneella. Ompelin työkaverille lahjaksi pikapussukan.....

 
sillä hän on joutunut yllättäen potilaaksi sairaalaan. Menen katsomaan häntä huomenna, ja vien vähän toipumislahjoja pussukan sisällä. Ompelin pussukan ajatuksella, että sen voi ripustaa kätevästi tarvittaessa naulakkoon tai vaikka reissulla kylpyhuoneeseen......
 
 
Toivottavasti pussukan keltainen väri piristää :)
 
Maritta
 
  

19. elokuuta 2012

Löysin vuoden vanhasta....

Divaani lehdestä kauniin syksyisen kuvan.....


Kuvasta oli tehty värikartta, jonka mukaan viime syksyn sisustettiin.....


leikkasin kartan itselleni talteen iahn vain sen vuoksi, että värejä oli kuvailtu niin kauniisti. Täytyy katsoa löytyykö minun kangasjemmoista värikartan mukaisia värejä tilkkutyötä varten :)
Mukavaa viikkoa kaikille...... Maritta

18. elokuuta 2012

Talokortteli kasvaa....

pikku hiljaa......
   

En ole mikään talonrakentaja, mutta näitä taloja on kyllä mukava tehdä :)
Maritta

Vain 10 minuutin homma.....

ja yksi keskeneräinen työ on valmis! Siis farkkuinen pikakassi oli jäänyt tähän vaiheeseen....


vain reunaompeleen ompelu, silitys ja kassi on valmis....


Tämä piti olla ns. pikakassi ilman vuoritusta, mutta ei sitä enää kutsua pikakassiksi :)
Aloitin tämän muistaakseni vuosi sitten syksyllä.
Kassi on tehty farkkukankaan palasista ompelemalla saumat päällepäin, jolloin sisäpuoli on siisti hetimiten. Päälle olen sitten ommellut nauhoja batiikkivärjätyista kankaista peittäen saumanvarat. Tämä piti olla yksi tyhy-kassi töihin, mutta taidan pitää sen nyt itse tällä kertaa.
"Tälläisiä muovipussin korvaavia kasseja ei ole koskaan liikaa yhdessä huushollissa", sanoo nainen, joka eilenkin joutui taas ostamaan kaupasta paperikassin, kun ei ollut omaa kauppakassia mukana...... Maritta

Lupasin pysyä.....

erossa tänä vuonna tilkkukirjoista, mutta nyt oli ihan pakko jättää perumatta Juju-kerhon kuukauden kirja......
             

Moni muukin antoi varmasti kirjan tulla :) Minua erityisesti kiinnosti tämä pieni työ.....


Kirjassa kaikki työt on tietysti tehty ihan erilaisista kankaista mitä minulla on hyllyssä. En pysty tässä vaiheessa tilkkuiluelämääni vaihtamaan kankaita ihan toiseksi, joten mallia on kokeiltava omista kankaistani. Pitäisi olla jokin varastotila, mihin voisi lajitella eri seinille eri tyyliset kankaat. Ja käydä varastosta hakemassa esille työpöydälle aina vain malliin sopivat kankaat.
Mahdoton ajatus :)

Nyt, kun olin jo kerran repsahtanut näissä kirjahankinnoissa, olikin varsin helppo tilata nettikirjakaupasta toivelistalta yksi tilkkukirja.....


Tässäkin kirjassa kankaat ovat saman värimaailman kankaita eli kirkaita kankaita. Osa töistä on varsin helppoja, ja ei niin perinteisiä tilkkutöitä. Joukossa on sitten jokin vaikeampikin blokkimalli, mutta kaikki ovat nukenpeitto kokoa. Tämän kirjan malleista viehättää erityisesti tämä malli......


Näitä blokkipaloja voisi kasata taas puhelinluettelonsivuja apuna käyttäen jemmaan jämäkankaista niin paljon, että sitten jossakin vaiheessa niistä saisi kasattua kokonaisen nukenpeiton tai pikkulapsen torkkupeiton. Tämäkin malli on niin monta kertaa nähty, mutta jotenkin nuo valkoisella pohjalla olevat tikkauspistot värikkäillä langoilla pistivät silmään huokuttelevasti :)

Yritän nyt parantaa tapani, ja pitää lupaukseni pysyä erossa tilkkukirjahankinnoista :)
Monta kirjaa on kyllä nettikaupan toivelistalla odottelemassa parempaa aikaa........ Maritta